keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Joulu



Tänä vuonna olemme halunneet viettää joulua mahdollisimman vähin liikkumisin ja kiireentuntua vältellen, missä olemme aika hyvin onnistuneet.

Kaipuu rauhaan ja kiireettömyyteen on ollut käsin kosketeltavaa ja päivät ennen joululoman alkua olin jo ihan kuolemanväsynyt. Elämä on ollut niin hirveän hektistä viime vuodet. Työelämän ja ison perheen arjen yhdistäminen ruuhkauttaa kepeästi monen keski-ikäistyvän suomalaisen arjen ilman hometalokriisiä ja terveydellisiä huoliakin, joten ei ole epäilystä, etteikö arjen kuormittavuus kaikkine ei-odotettuine lisukkeineen ole ollut ihan todellista ja väsähtäminen ymmärrettävää.



Viime jouluna

jouluaattomme oli lapseton. Koska meillä on uusperhe, emme ole lastemme ainoita vanhempia, mikä jo itsessään tekee jouluihinkin muuttujia. Voisi sanoa, että erityisesti loma-aikoina trafiikkia piisaa.

Vuosi sitten tähän aikaan talomme oli asumaton ja vailla alapohjaa. Asuimme vuokralla asunnossa, joka oli meille väliaikainen etappi. Olen koti-ihminen ja jouluna kaipaan rauhaa ja harmoniaa. Viime vuonna en hetkeäkään kokenut, että olisin halunnut viettää lapsetonta jouluani evakkoasunnossa. Lähdin mieheni kanssa läheiseen kypylähotelliin, missä söimme hyvin, kylvimme ja nukuimme. Ennen viime vuotta ehdimme viettää (home)talossamme kaksi joulua.

Tänä vuonna toiveeni joulun ajalle oli selkeä: olla kotona, ei stressiä, ei tiukkoja aikatauluja.



Tänä jouluna

Tämän joulun olemme saaneet viettää kotona, missä myös lapsemme ovat enimmäkseen kanssamme olleet. Joulun valmisteluista pyrin olemaan ottamatta mitään megalomaanista stressiä. Olemme toki siivonneet ja valmistelleet joulua, mutta mitään tuhannen kohdan To do -listaa en ole enää itseäni varten tehnyt. Olen viime vuosien aikana joutunut opettelemaan armollisuutta päästettyäni itseni totaalisen uupumuksen tilaan, mistä nouseminen on vaatinut ponnisteluja sekä määrätietoista opettelua riman laskemiseen.


Tänä jouluna olen nukkunut myöhään, syönyt hyvin, laiskotellut, antanut ja saanut lahjoja, ulkoillut parin kävelylenkin verran (ja saanut jalkani kipeäksi) sekä nauttinut lasten ilosta.

Olen myös havahtunut siihen, miten nopeasti aika menee ja miten haikeaa se toisaalta on. Nämä samat rakkaat lapseni, jotka ovat kaikki nämä vuodet mukanani paikasta toiseen kulkeneet, ovat vanhimmasta päästä kohta täysi-ikäisyyden kynnyksellä ja napanuoraa päivä päivältä venyttämässä. Nuo isot ovat fyysisesti kasvaneet ohitseni näinä vuosina, jotka olemme tässä talossa eläneet. Jostain syystä tämä ajankulu on konkretisoitunut itselleni erityisesti tänä jouluna ja olen tuntenut surua ja ikävääkin. Kuinka monta joulua he asuvat vielä kotona? Tulevathan he vielä sittenkin, kun ovat jo muuten menneet omilleen? 

Viimeisen kolmen vuoden aikana olen joutunut käymään henkilökohtaisen selviytymistaisteluni. Se on ollut ajanjakso, jossa oman jaksamisen rajat ovat paukkuneet rajusti yli, jossa on pitänyt käydä syvällä ja pyrkiä sieltä päämäärätietoisesti ylös. Hometalo ei ole ollut ainut kuormitustekijä näissä vuosissa, mutta hometalokriisin vaikutukset ovat olleet hyvin kokonaisvaltaiset ja pitkälle ulottuvat.




Mikä on hometalotarinan opetus, merkitys?

Saduilla on usein opetus. Joskus se on hyvin suora ja näkyvä "hyvä voittaa ja paha saa palkkansa", mutta usein merkitystä pitää miettiä vähän syvemmältä. Jokaisessa tarinassa ei ole pahista ja hyvistä. 

Oman hometalotarinan uskon antaneen monia merkityksiä ja opetuksia itselleni. 

Päällimmäisenä on kiitollisuus perheestä. Siitä, että kaikki on tässä. 
Kaipuu rauhaan ja tasapainoon on korostunut. Kiireen ja stressin välttäminen on tullut entistä tärkeämmäksi tavoitteeksi. Mielekkäiden asioiden tekeminen, arjen pienet piristykset. Oman kehon kuunteleminen. Kirjoittaminen. Orastava pysähtymisen taito (tai ainakin sen opettelu).

Ehkä musta on tullut jollain tavalla kriittisempi, kun tietoisuus on lisääntynyt esim. homehtuviin rakennuksiin ja rakentamiseen liittyen. Silmät ovat auenneet niin monelle asialle, mistä ei aiemmin ollut tietoakaan. Se suututtaa, kuinka järjestelmällisesti julkisiakin rakennuksia pilataan säästämällä oikea-aikaisista kunnostuksista ja peruskorjauksista. Terveydelle ei ole hintalappua, mikä on kovin surullista.

En näe kuitenkaan pohjimmiltaan muuttuneeni. En ole muuttunut jalommaksi tai paremmaksi ihmiseksi. Olisin kernaasti voinut jättää elämäntarinassani hometaloluvun väliin. 



Talon kuulumisia 

Keittiössä ja eteisessä on edelleen hajua, joten kaikkia hajun lähteitä ei ole onnistuttu vielä paikallistamaan. Emme tosin ole nyt niin aktiivisesti etsineetkään. Hajun kanssa pystyy tällä hetkellä elämään, enkä ole jouluani sillä pilannut. Suuri osa talosta on raikas ja se saa juuri nyt riittää. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mistä kaikki alkoi?

Home, so sweet! Tammikuu 2017. Blogin kirjoittaminen meidän hometaloprosessista on ollut mielessä jo pitkään, mutta sen aloittamiseen ...