perjantai 12. lokakuuta 2018

Rakas päiväkirjani, sua on luettu jo 20 000 kertaa





Blogin kirjoittaminen on ollut yksi kivoimmista asioista, mitä mä olen viime vuosina tehnyt. Olen aina tykännyt kirjoittamisesta, sillä se on mulle luonteva tapa jäsennellä ajatuksiani ja käsitellä kokemiani tapahtumia.

Hometalokriisimme alkoi tammikuussa 2016, jolloin ensimmäiset viitteet sisäilmaongelmasta lausuttiin ilmoille. Puoli vuotta siitä eteenpäin oli kaikkein kauheinta aikaa tässä prosessissa. Olisi ollut hyvä aloittaa blogin kirjoittaminen jo silloin, sillä uskon, että kirjoittamisesta olisi ollut apua tilanteen sietämiseen. Toisaalta silloin oli niin suuri epätietoisuus siitä mitä tulee tapahtumaan, ja kun asiaan liittyi myös juridinen prosessi, se olisi voinut vaikuttaa siihen mitä uskallan kirjoittaa. 

Blogini on toiminut paitsi tuuletuskanavanani hometaloprosessin tiimoilta, myös väylänä tiedon ja kokemuksen jakamiseen. Muutamia muitakin hometaloaiheisia blogeja olen nähnyt, mutta aika vähäisesti niitä on suhteessa siihen, miten paljon sisäilma- ja homekriisejä on, ja miten monia ihmisiä ne koskettavat.


20 000 lukijaa

Blogiani on luettu lähes 20 000 kertaa. Se on aika paljon. Tiedän, että moni tuttu seuraa blogiani. Mainostan blogiani ajoittain aiheeseen liittyvillä foorumeilla, jolloin lukijamäärä hetkellisesti kasvaa. Blogillani on Facebook-sivu ja Instagram-tili. Blogiini päädytään myös esim. blogit.fi -sivuston kautta ja googlettamalla. Osa lukijoista päätynee blogiini sattumalta. Saan joskus (harvoin) viestejä blogini lukijoilta ja mielelläni vaihdan ajatuksia blogiini liittyvistä asioista, miksei muistakin.

En seuraa aktiivisesti moniakaan blogeja. Blogini on omannäköiseni, koska en ole niin trendikäs, että olisin ryhtynyt tekemään siitä kaupallista. En ole maksanut blogilleni mainoksia, vaikka ainakin Facebook usein lupaa lisää näkyvyyttä muutamalla eurolla. 


Blogiyhteistyö

Blogiyhteistyötä olen tehnyt remonttivaiheessa parin yrityksen kanssa, mistä olemme hyötyneet taloudellisesti ja ne edut ovat liittyneet suoraan remonttiin. Myöhemmässä vaiheessa, kun remonttibudjettimme oli paukkumassa yli, yritin melko epätoivoisestikin saada kalasteltua blogiyhteistyöhön muutamia yrityksiä onnistumatta siinä.

Yksi epätoivoisista yrityksistäni loppumetreillä oli saada meille palju. Yritin tinkiä paljuja polkuhintaan ja osallistuin kaikkiin mahdollisiin paljuarvontoihin voittaakseni sellaisen. Olisin halunnut sen miehelleni palkinnoksi raskaasta remonttivuodesta. Silloin kun teimme jumalattoman suuren määrän velkaa talon tutkimuksiin ja korjauksiin, mieheni haaveili, että saisimme hankittua paljun, kun talo on valmis. Mies suunnitteli paljulle paikkaa takapihan terassin kyljestä ja varmasti hän pitkin matkaa mielikuvitteli itsensä paljuun uittamaan rakentamisesta uupuneita jäseniään hometaloprojektimme päättyessä. 

Ajatus paljusta jäi kytemään mieleeni ja viimeiseen asti yritin pitää budjetissa paljuun vaadittavat puolitoista tonnia, jotta remontin raskaan raatama mieheni saisi ansaitsemansa paljun. No, rahat loppui, eikä paljua tullut. Jouduimme tinkimään muutamista muistakin ei-niin-pakollisista menoista, koska tyhjästä on paha nyhjästä. Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.



Ennen ruskaa. Hometalossa olleet muovirottinkiset tuolit löysivät paikkansa uudelta terassilta.



Hometalosta takaisin taloksi, kodiksi

Olemme asuneet korjatussa talossamme nyt 4,5 kuukautta. Hometalokorjauksien onnistumista epäillään, enkä ihmettele. Jos korjataan riittämättömästi, ongelmat jatkuvat. Me suhtauduimme talomme korjausten onnistumiseen enimmäkseen luottavaisin mielin, koska ennen korjauksia talo tutkittiin hyvin, korjaussuunnitelma oli perusteellinen ja meillä oli paljon ammattitaitoisia osaajia ympärillä. Ei kukaan silti voinut etukäteen 100-prosenttisesti taata, että kaikki menee putkeen.

Meidän enemmän tai vähemmän herkistynyt ja oireillut perheemme asuu homekorjatussa talossa ja voi hyvin. Homeille eniten oireillut lapsikin on oireeton ja pidän sitä merkittävimpänä mittarina. 


Blogin jatko

Kun olen kirjoittamisen alkuun päässyt, en malta lopettaa. Tekstien suoltaminen on  toki harventunut sen jälkeen kun olemme muuttaneet takaisin kotiin ja hometaloprosessi on tullut tietyllä tavalla päätepisteeseen.

Vaikutukset ovat tosin pidempiaikaset. Perheeni terveys ehti saada aikamoista osumaa kahden hometalovuoden aikana. Niistä toivumme edelleen, mutta suunta on oikea. Olen pysynyt työkykyisenä ja tehnyt sen lisäksi monia juttuja, joihin ei ole pitkään aikaan ollut aikaa tai energiaa. Ideoin mielessäni kaikenlaista uutta ja kivaa. Olo on luottavainen tulevaisuuden suhteen.

Nyt blogitekstien painopiste on toipumisessa. Omat neurologiset tutkimukseni ovat loppusuoralla ja tulen saamaan vastaukset niistä lähiaikoina. Luultavasti niissä ei löydy mitään, mikä selittäisi terveydentilani omituisuuksia. Onneksi olen jo puoli vuotta takaperin löytänyt merkittävän avun suolajuomasta ja rautalisästä. En usko, että olisin ilman niitä päässyt toipumisessa näin pitkälle. 

Tulen jatkossakin kirjoittamaan lempiaiheestani ferritiinistä. Tämä siksi, että raudanpuutoksen löytyminen on ollut niin iso helpotus, että pidän tärkeänä tiedon jakamista raudanpuutoksesta, sillä se koskettaa yllättävän monia.


Kaunista syyslomaviikkoa! 😊





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mistä kaikki alkoi?

Home, so sweet! Tammikuu 2017. Blogin kirjoittaminen meidän hometaloprosessista on ollut mielessä jo pitkään, mutta sen aloittamiseen ...